SM2017 taputeltu

Lähdimme lauantaiaamuna klo 7 Lappeenrantaan, lauantaina oli joukkueradat, joten me vain turisteina sen päivän ja kannustimme muiden I-Hah:laisten kanssa joukkueitamme 🙂

Päivä oli hieno: aurinko paistoi ja oli itseasiassa liiankin kuuma (+34). Kisapaikka oli Lappeenrannan  kisapuisto, missä päiväteltoille oli varattu paikka halleista. Ihan loistavaa, kun ei tarvinnut olla huolissaan koiran jaksamisesta helteessä ja toisaalta sunnuntaina Suomen kesän näyttäessä toisen puolensa, koirat, teltat ja tavarat pysyivät kuivina 😉

Lauantai oli upea päivä, jonka kruunasi I-Hah:n maksien ja medien joukkuepronssit! Hyvä I-Hah ja sen taitavat koirat ohjaajineen ❤ .

Sunnuntaina oli vuorossa yksilökisat. Nukuin  yön huonosti, mutta sain syötyä majapaikkamme aamiaisen jännityksestä huolimatta. Sandra Deiddan rata näytti tosi haastavalta, mutta rata oli ihan  tehtävissä ja yllätykseksi ihanneaika oli löysä! En tiedä, mikä etenemä, mutta medien finaaliin pääsi 84 koirakkoa!! Me emme kuitenkaan olleet siinä joukossa 😉

Kisapaikalla jännitys lisääntyi niin, että jossain vaiheessa olin oikein huonovointinen. Sain kuitenkin koottua itseni ennen omaa rataamme ja lähdin ihan päättäväisin mielin liikkeelle. Alussa Mizy pääsi valumaan aika kauas (5-putki oli monelle liian houkutteleva), pujottelu meni hyvin, mutta sen jälkeen putki ja sitä seuraava takaaohjaus meinasi jo olla meidän kompastus. Selvisin kuitenkin tuosta ja pakkovalssilla käänsin Mizyn putkeen. Putkesta Mizy kuitenkin bongasi toisen putken eikä tullut siihen suuntaan, missä minä olin! Tuo toiseen putkeen ryntäys tuli ihan puuntakaa, en todellakaan arvannut, että Mizy sinne lähtisi, kun putken suu näytti toisen putken pitkää sivua (videolta näyttää melkein loogiselta Mizyn singahdus). En osannut edes oikein harmitella hylkäystä – sen verran erikoinen tuo putkeen syöksyminen oli 😀
Loppuun saatiin hieno irtoaminen.

Ei siis tänäkään vuonna päästy finaaliin, mutta tärkeintähän olikin päästä ylipäätänsä kisoihin 🙂 .

Kaikki koirat jaksoivat taas hienosti reissata ja olla kisapaikalla. Ostimme Milopet:n pop-up teltan, mihin koirien kevyt boxit mahtuvat hyvin (Mizyllä oma ja Xema & Cera jakavat toisen ison boxin) ja koirat makoilivat boxeissa rauhallisina.

Ensi vuonna toivon mukaan ollaan taas SM-karkeloissa mukana, mutta nyt lepäillään ja lomaillaan!

Mainokset
Kategoria(t): agikisat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s