”Ratatreeniä”

Eilen oli ”koko halli” käytössämme, yleensähän halli on jaettu kahteen eri treenipisteeseen, mutta nyt meillä oli vain yksi treenipiste.  Radalla mutkaputket molemmissa päissä ja kolme hyppyä molemmilla reunoilla (eli yhteensä kuusi hyppyä).

Teimme ”rataa” pätkissä: lähetin Nenyan mutkaputkeen, mentiin kolme hyppyä ja toiseen mutkaputkeen. Nenya teki ekalla kierroksella ihan hurjan hienosti, irtosi putkiin ja vaikka se muutaman kerran tuli hyppyjen ohi, niin saatiin tosi hienoja onnistumisia.

Meitä on ryhmässä neljä koirakkoa ja odottelimme sitten pienellä odotusalueella seuraavaa vuoroamme.  Yleensä odotellessa treenataan Nenyan kanssa kerran ”vapaatreenipisteessä”, mutta nyt ei sitä ollut. Tein vähän jotain pientä tokoilua ja leikittiin lelulla ( ja syötiin namia), mutta  Nenya seurasi muiden treeniä ja ehkä siitä johtuen sen meno oli aika päätöntä seuraavalla kierroksella. Koitin kyllä kerran rauhoittaa sitä lähdössä, mutta en selvästikään tarpeeksi.
Tässä mallia, kun lähti vähän lapasesta 😀

Ens kerralla pitää seurata tarkemmin Nenyan virettä ja koitaa saada se rauhoittumaan paremmin, jos kiihtyy yhtä paljon. Kivaa meillä kuitenkin oli  ja ihmettelen, kuinka taitava se jo on, vaikka niin vähän aikaa ollaan vasta treenattu ❤

Mainokset
Kategoria(t): agitreenit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s