Aksaa ja seuruuta

Viime maanantaina oli kivat ja oikein onnistuneet treenit!

Alun ”in-in” ei onnistunut meiltä pitkän tauon jälkeen, mutta muuten Marin neuvoilla liikuin ja rytmitin menoamme – Nenya lukee ohjausta niin hienosti ❤ . Ratapiirustuksen nähdessäni olin ihan varma, että 9-hyppy ei onnistu, mutta jäin kauaksi taakse ja se kertoi Nenyalle käännöksestä, eikä sillä ollut ajatustakaan mennä A:lle. Sitä vastoin 11-putkeen lähetyksen jälkeen oma liikkeeni kertoi, että nyt mennään A:lle. Lopussa 16-hypyn jälkeenkään Nenya ei singahtanut putkeen, vaan kääntyi heti hypyn jälkeen 17 hypylle.

Olen vähän opettanut Nenyaa seuraamaan, namin kanssa se tekee ihan hyvin, mutta tuntuu, etten edisty asiassa mitenkään, joten en ole sitten treenannutkaan 😀 . Menimme nyt Nenyan kanssa kolmen treenikerran seuruuklinikalle, jonka I-Hah /Wilma Puroila vetää.

Eka koulutus oli torstaina ja Nenya kävi vähän kierroksilla, kun oltiin aksakentällä ja kentällä oli jopa yksi hyppyeste. Saatiin kuitenkin treenattua hyvin ja Wilman neuvoilla taidetaan päästä asiassa eteenpäin! Lelun kanssa vahvistan kontaktin ottoa, enkä silloin kiinnitä paikkaan huomiota, namin kanssa vahvistan perusasentoa ja seuratessa palkkaan ihan jalan viereen = vahvistan oikeaa paikkaa. Lisäksi ulkona kävellessä poimin oikean seuruun lennosta, eli annan käskysanan ja palkkaan (tätä olen tehnyt jo aiemmin).

Meidän koulutusession jälkeen vein Nenya boxiin lepäämään ja hetken päästä tein sivussa sen kanssa seuruuta, joka meni tosi hyvin! Ensi kerralla pitää itse tajuta tehdä noita seuruujuttuja omaa vuoroa odotellessa, jotta Nenya ymmärtää, että nyt seurataan 🙂

Kotiläksyjä on treenattu muutaman kerran ja on mennyt mielestäni ihan hyvin 🙂

Tänä aamuna käytiin Kivikossa, treenattiin ”in-in”, johon vaihdoin käskysanan ”touch” – joka tarkoittaa Nenyalle käden koskettamista. Yritysten ja erehdysten kauttaa saatiin asia onnistumaan 🙂 . Nenya teki puomin kivasti, vaikka meillä oli vauhtina hypyt ja putki. A sitävastoin meni toosi huonosti – nyt Nenya loikkasi tosi korkealta alas 😦 . No, olin ajatellut, että jos A ja puomi olisivat olleet suht OK, niin olisin ilmoittanut Nenyan I-Hah kisojen yhdelle agiradalle. Nyt ei tarvitse miettiä sitä, vaan mennään ensi viikonloppuna vain hyppyradalle.

Kategoria(t): agitreenit, rally-toko/toko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s